Paitsi
eilen! Täällä oli eilen niin kova myräkkä, että ei viitsitty edes
lähteä ajamaan Lohjalle Marjun agility treeneihin, vaikka oltais
hirmuisesti haluttu! Myräkkä ei kuitenkaan estänyt meitä lähtemästä
lenkille, tehtiinkin sitten 1½ tunnin lenkki hangessa ja myräkässä
tarpoen. Poikien menoa keli ei haitannut yhtään, ne on kyllä
varsinaisia metsämiehiä! Ne yrittää ottaa mukaan jokaisen puunrungon
tai ison oksan, joita vastaan tulee ja sitten kun se ei liiku saadaan
hirveitä raivareita rungoille. Varsinkin silloin, kun minä vain jatkan
kävelyä enkä jää odottamaan. Osa rungoista laitetaan ihan suílpuksi ja
osaa kannetaan yhdessä, välillä siitä sitten vähän taistellenkin.
Tänään oli keli sitten aivan mahtava! Lähdin itse aamukävelyn ja
aamiasen jälkeen käymään pumpissa, sieltä kotiin päästyäni lähdettiin
poikien kanssa nauttimaan mahtavasta pakkaspäivästä pitkälle lenkille.
Aurinkopaistoi ja pakkasta oli vähän alle -10 astetta. Taas oli pojilla
hauskaa vapaana metsässä ja samat metsurin hommat jatkui. Alla muutama
kuva metsureista. Nyt ne sitten nukkuu mahat kohti kattoa, toinen
sohvalla ja toinen sängyllä. Ja minä se vasta poikki olenkin, aamun
lihas treeni ja sitten vielä 1½ tunnin tarpominen hangessa, koko kroppa
on ihan velliä ja huomenna satttuu jokapaikkaan! :)
Tässä touhuduo silppuaa yhteisvoimin...
...tässä Rane puuhailee yksin....
...ja sitten Osmo oman puunsa kimpussa.
ps. kuvat otettu kännykällä, aika tarkkoja kännykkä kuviksi sanoisin! :)
lauantai, 27. tammikuu 2007
Kommentit